Erityislasten vanhempien valtakunnallisissa vertaisryhmissä erilaiset tukimuodot varhaiskasvatuksessa ja kouluissa ovat jatkuva keskustelun aihe. Osalle vanhemmista ei edes kerrota, millaiseen tukeen heidän lapsellaan olisi oikeus. Osa on saanut tietoa tai hankkinut sitä itse, mutta ei silti saa lapselleen tukea, joka lapselle kuuluisi. Osa saa tuen, kun osaa ja jaksaa taistella riittävästi, usein jopa juridista apua käyttäen. Näppituntumalta vain pienelle osalle lapsista ja nuorista tuki tulee kuten sen kuuluisi tulla – lapsen edun mukaisesti, ilman erillistä vääntämistä, ja riippumatta siitä, kuinka paljon vanhemmilla on mahdollisuuksia ja voimia vääntää asioista, tai paljonko heillä on varaa maksaa lakitoimistoille.
Näin ei saa jatkua. Toteutumatta jäävästä tuesta kärsii ennen kaikkea lapsi itse, mutta sen vaikutukset ulottuvat myös vanhempiin ja sisaruksiin, koko luokkayhteisöön ja koulun henkilöstöön.
Päättäjänä haluan vaikuttaa siihen, että päiväkodeissa ja kouluissa on riittävästi eri ammattialojen aikuisia lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen tukena. Tuen tarve pitää pystyä tunnistamaan ajoissa ja se pitää pystyä myös käytännössä täyttämään. Yhteistyöhön ammattilaisten välillä ja perheiden kanssa täytyy myös olla riittävästi aikaa ja osaamista.
Meidän perheellämme on hyvät kokemukset siitä, kuinka riittävän varhain saatu (joskin silloin vaatimista edellyttänyt) tuki on tehokasta ja takaa hyvän jatkon koulupolulle. Haluan, että kaikkien tukea tarvitsevien kohdalla toteutuu tämä sama. Se on myös taloudellisesti viisasta. On tietysti myös tilanteita, joissa tuen tarve syntyy vasta myöhempinä kouluvuosina, ja silloinkin tukea on oltava nopeasti saatavilla.
Annetaan kaikille lapsille ja nuorille tilaisuus oppia ja kasvaa omien yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti ja ammattilaisille mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Meidän päättäjien tehtävä on antaa siihen riittävästi resursseja.