Mielipidekirjoitus, julkaistu Länsi-Savossa 18.1.2021
Mikkelin Vihreä valtuustoryhmä haluaa, että Mikkelin kaupungin mahdollisiin energiakauppoihin etsitään pitkäaikainen yhteistyökumppani, joka sitoutuu tuomaan osaamista yhtiöön pitkällä aikavälillä. Näin on toimittava riippumatta siitä, myydäänkö mahdollisesti Etelä-Savon Energian vai Suur-Savon Sähkön osakkeita.
Nyt esillä olevat vaihtoehdot eli Capman ja Savonrannan Sampo eivät tämänhetkisten tietojen mukaan täytä pitkäaikaisen kehittäjäkumppanin kriteereitä. Capman tunnetaan lyhytaikaisesta sijoittamisesta. Kun se myy osakkeita eteenpäin, osa kaupoista tehdään ulkomaisten sijoittajien kanssa.
Jos Etelä-Savon Energian osakkeita myydään, ostajan puolelta on saatava sellaista osaamista, joka nostaa ESEn arvoa ja parantaa kilpailukykyä. Samoin toisen osakkaan tulee sitoutua ESEn strategiaan muun muassa päästöjen vähentämisen, uusiutuvan energian lisäämisen ja turpeen käytön alasajon suhteen.
Vihreiden ryhmä on halunnut saada ennen kantansa muodostamista kaiken mahdollisen tiedon muun muassa energiatyöryhmän selvityksestä ja selvityksen julkistamisen jälkeen ilmenneistä asioista. Kantaa ei ole haluttu lukita ennakkoon, vaan se halutaan perustaa mahdollisimman laajoihin ja tarkkoihin faktoihin. Myös vielä tulevat uudet tiedot on otettava huomioon päätöksenteossa.
Ryhmämme mielestä energiayhtiöiden osuuksien myyminen on ongelmallista, eikä tällaiseen hankkeeseen missään nimessä pitäisi ryhtyä, jos kaupungin alijäämien kattamiseen olisi nähtävillä muita realistisia keinoja. Mahdollisissa energiakaupoissa olennaista on, että tässä vaiheessa yhtiöistä myydään vain sen verran, että kertyneet alijäämät saadaan katettua, ja mahdollisimman suuri osuus molemmista yhtiöistä pidetään edelleen kaupungin omistuksessa.
Vaikka päätöksenteon ajankohta vaalikeväänä on hankala, Vihreiden ryhmä perää vastuullista politiikkaa ja haluaa, että päätöksiä tehdään nyt, eikä niitä lykätä seuraavalle valtuustokaudelle.
Nina Jussi-Pekka
Mikkelin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Heli Kauppinen
Mikkelin Vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu (vihr.)