Viimein on vuorossa blogikirjoitus, jota minulta on toivottu ja jonka olen luvannut tehdä. Mitä ensimmäinen kausi valtuustossa ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja on minulle opettanut?
Eka vastaus on tietysti, että se on opettanut tosi paljon. Mutta koitan pitää tämän postauksen edes jokseenkin siedettävän pituisena. – kysykää sitten lisää niistä asioista, mitkä haluaisitte kuulla tarkemmin!
1. Valtuutetun ei todellakaan tarvitse tietää kaikesta kaikkea, eikä se oikeasti olisi edes mahdollista. Tärkeää on rohkeus kysyä. Tässä minua on auttanut taustani toimittajana. Uuden (ja keskimääräistä nuoremman) valtuutetun on tavallaan ehkä myös luvallisempaa kysyä ns. tyhmiä kuin konkarin. Toisaalta myöskään pitkään valtuustossa istuneilla ei ole mitään ylivertaista tietoa tai osaamista (vaikka toki heidän kokemustaan kunnioitankin) siinä mielessä, etteikö uusi valtuutettukin voisi aivan hyvin pärjätä hommassa kuten hekin. Tätä ehkä itse etukäteen eniten jännitin. Turhaan.
2. Tärkeää on myös taito erottaa olennainen epäolennaisesta, koska esimerkiksi luettavia tekstejä on paljon.Jos jää jumiin epäolennaisiin, vuorokaudesta loppuvat tunnit.Tietoa kannattaa myös etsiä itse, esimerkiksi prosessien taustoja löytyy usein netistä. Tässä auttaa se, että olen luonteeltani utelias ja googlaan paljon sekä työssäni että vapaa-ajallani.
3. Hyvä, toimiva valtuustoryhmä eli oman puolueen valtuutettujen ja varavaltuutettujen porukka on kaiken a ja o. Kun ryhmästä löytyy monenlaista osaamista, minun ei tarvitse stressata, kun en itse vielä hallitse vaikkapa kaavoitusasioita. Tiedän, että voin luottaa ryhmämme osaajiin. Meillä on Whatsapp-ryhmä. jossa on tosi paljon keskustelua aiheista laidasta laitaan. Tiedonkulku ryhmän sisällä onkin ihan olennainen juttu, jotta päästään hyviin tuloksiin. Ja koska kuntapäättäjän homma ei suinkaan aina ole kivaa tai kiitollista, oman ryhmän tuki on kullanarvoista.
4. Yksin kukaan ei voi päättää mitään. Jos joku lupaa niin, puhuu höpöjä. Edes kokonainen valtuustoryhmä ei voi yksin määrätä mistään. Aina tarvitsee saada äänestyksessä kannalleen vähintään 25 muuta valtuutettua, jotta oma kanta voittaa. Vihreille se on käytännössä tarkoittanut sitä, että vähintään kaksi kolmesta suuresta ryhmästä (joita ovat Keskusta, Kokoomus ja SDP) on täytynyt olla samalla kannalla, jotta saadaan enemmistö. Politiikka on peliä, kyllä, taktiikkapeliä, ja se vaatii kompromisseja. Muuten jokaisen pelinappulat vain jumittavat paikoillaan, eikä mikään etene mihinkään. Vaikeitakin päätöksiä tulee eteen, ja ne todellakin tuntuvat pahalta. Mutta niitten kanssa voi elää, ja pikku hiljaa olokin helpottaa.
5. Harvoin uusi esitys menee läpi, jos se tulee esille vasta valtuustossa. Ehkä jokin pieni tekstimuutos tms. voi onnistua näin, mutta kaikki isommat jutut on puitava jo lautakunnissa ja/tai ryhmien välisissä keskusteluissa ennen valtuuston kokousta. Tästä päästäänkin siihen, että ryhmien välinen yhteistyö kokousten välillä olisi tärkeää. Se ei ole tällä kaudella toiminut kovin hyvin – toki minulla ei ole vertailukohtaa aiemmilta kausilta, mutta tämä näkyy myös maanantaina julkaistuista valtuuston itsearvioinnin tuloksista (linkki https://www.mikkeli.fi/uutiset/mikkelin-kaupunginvaltuusto-arvioi-omaa-tyoskentelyaan-valtuustokausi-sujui-vastaajien-mielesta-kohtalaisesti). Nousin kauden puolivälin tienoilla henkilövaihdosten myötä ryhmämme varapuheenjohtajaksi ja pääsin mukaan joihinkin neuvotteluihin, mutta korona sotki kyllä osaltaan tätä(kin) asiaa. Ensi kaudella tähän olisi syytä saada parempia toimintatapoja. Ennen kokouksia tapahtuvaan neuvottelemiseen liittyy myös se, että läheskään kaikki ei näy ulospäin ja julkisuuteen. On ollut hetkiä, jolloin meitäkin on kritisoitu joistakin päätöksistä, ja olisi tehnyt mieli sanoa, että voi kunpa tietäisitte, paljonko tehtiin töitä, että päästiin edes tähän neuvottelutulokseen – lopputulos olisi voinut olla paljon pahempikin!
6. No miten yksittäinen valtuutettu sitten voi vaikuttaa? Aina voi pitää puheenvuoron valtuustossa, kun on sopiva asiayhteys. Itse olen kauden aikana nostanut esille muun muassa nuorisopsykiatrian resurssipulan (esim. puheenvuoroni valtuustossa marraskuussa 2019) ja koulunuorisotyön tärkeyden useitakin kertoja (esim. puheenvuoroni lokakuussa 2020 ja puheenvuoroni kesäkuussa 2021
sekä koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien käsittelyn avoimuuden ja osallisuuden (puheenvuoroni kesäkuussa 2018) . Ehkäpä vielä yksittäinen puheenvuoro ei vielä aiheuta mitään muutosta, mutta jos pystyy tuomaan esille uusia näkökulmia hyvin perustellen, pikku hiljaa se alkaa vaikuttaa – näin uskon. Eniten voi tietysti vaikuttaa oman ryhmän kautta, eli kun tuo heille esille jonkun asian, avaa taustat ja perustelee, voimme viedä asiaa yhdessä eteenpäin. Aina on tietysti sellaisia periaatteellisia linjoja, joihin on tosi vaikea vaikuttaa, mutta on myös paljon sellaisia kysymyksiä, joita ei vain ole ns. tultu ajatelleeksi. Esimerkiksi vaikkapa miten jokin muutos vaikuttaa yhden vanhemman perheisiin, tai erityistä tukea tarvitseviin lapsiin, kun on vain mietitty “keskiarvoperheitä”. Parhaimmillaan se puheenvuoro voi myös päätyä mediaan, jolloin sillä on vielä enemmän vaikutusta. Jos sen kuulee vain ne noin 60 ihmistä, jotka ovat kokouksessa läsnä, se jää vielä aika pienelle piirille. Siispä oppi: uskalla avata suusi, ja kerro siitä sitten vielä somessakin, niin saat enemmän kuulijoita asiallesi. Mutta kannattaa muistaa myös kohtuullisuus puheenvuorojen määrässä. Jos on aina äänessä, ei sekään ole hyvä.
7. Valtuutettu voi aina tehdä myös valtuustoaloitteen. Itse tein tällä kaudella yhden: ehdotin, että Mikkeli liittyisi hiilineutraaliutta tavoittelevien kuntien verkostoon (HINKU) (valtuuston pöytäkirjasta käsittelyä koskeva kohta). Mielestäni se oli varsin realistinen aloite. Olin kieltämättä tosi pettynyt, kun se ei mennyt läpi (puheenvuoroni käsittelyn yhteydessä)puheenvuoroni käsittelyn yhteydessä). Myös valtuutettukollegat monista muista kunnista ihmettelivät tätä suuresti – varsin moni muu kunta kun kuuluu tuohon. Aloitteiden vastauksissa, kuten monissa muissakin käsiteltävissä asioissa, esityksen eli ns. listatekstin kirjoittavalla viranhaltijalla on aika iso valta. Ainahan siinä kohdassa tehdään jo valintaa, mitä perusteluita tuodaan esille, millaisia vertailuja esitetään jne. Jos viranhaltijan näkemys on, että jokin aloite ei ole toteuttamiskelpoinen, melko harvoin lautakunta ja/tai valtuusto päätyvät toisenlaiseen päätökseen. Toki joskus näinkin käy. Ja tällä kaudella on toteutunut asioita, joita vihreät ovat esittäneet noin 10 vuotta sitten. Siispä oppi olkoon, että jos et onnistu ekalla kerralla, yritä uudestaan. Ei ehkä samalla tavalla, vaan jollain paremmalla.
8. Lautakunnissa tehdään iso osa kaupunkilaisten arkeen vaikuttavista tärkeistä päätöksistä. Tämä liittyy myös kohtiin 4 ja 5, eli jos haluaa vaikuttaa johonkin, se kannattaa tehdä jo lautakuntavaiheessa (tämä vinkkinä myös “lobbaajille”). Läheskään kaikki asiat eivät tule valtuustoon asti. Varsinkin somessa valtuutettuja usein syytellään milloin mistäkin aiheesta, joka ei edes kuulu valtuuston päätettäviin asioihin. Ihmisillä on usein epärealistisia odotuksia sen suhteen, mihin valtuutettu voi vaikuttaa – ehkä minullakin oli sellaisia, ennen kuin minusta tuli valtuutettu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valtuutettuihin kannattaisi ottaa yhteyttä, jos haluaa johonkin asiaan muutosta. Usein löytyy kuitenkin sentään jotain, jota asialle voi tehdä – ainakin viedä asiaa jollain tavalla eteenpäin.
9. Kaupungin toiminta on todellakin laaja-alaista (vaikka siitä nykyään onkin jo lohkaistu sote pois). Tarkastuslautakunta käsittelee sen ihan kaikkia puolia, joten kun minulle kauden alussa sanottiin, että tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana olen “näköalapaikalla”, se piti todellakin paikkansa.Uskon, että tämä oli todella hyvä tapa päästä kärryille vähän kaikesta – olen muutenkin luonteeltani enemmän generalisti kuin kapeaan alaan keskittyjä. Viimeksi tänään huomasin somesta tekstin, jossa arvosteltiin sitä, että kaupunginhallituksessa ei ole erään tietyn osaamisalueen hallitsevia ihmisiä. Ei voikaan kaikesta olla. Kuntapäättäjiksi pitää voida ruveta ihan tavallisten kaupunkilaisten, sinun ja minun. Ja meidän pitää pystyä tekemään sitä vieläpä osana kaikkea muuta elämäämme – perhe, työ, opiskelu ja lepo jne. on myös mahduttava kalentereihin.Ollaan väärällä tiellä, jos vaaditaan, että vain “superihmiset” voivat toimia näissä tehtävissä. Silloin se rajaa todella monet ihmisryhmät pois ja se ei missään nimessä ole kaupunkilaisten etu. Päättäjien pitää pystyä luottamaan siihen, että virkamiehet, jotka ovat omien alojensa osaajia, tuottavat parhaat mahdolliset tiedot päätösten pohjaksi. Toki tiedän myös, että tässä on vielä parannettavaa – esimerkiksi valmisteltavien päätösten lapsivaikutusten arvioinnista pitäisi tehdä säännönmukaista, ja sukupuolivaikutuksia ja ilmastovaikutuksia tulisi myös arvioida. Tosi usein keskitytään vain talousvaikutuksiin. Maailma ei ole valmis: älä ota vanhoja toimintamalleja annettuna, vaan pyri edistämään niiden uudistamista, vaikka et olisikaan vaikutusvaltainen konkari – tai oikeastaan juuri siksi!
10. Strategian toteutumisen mittaaminen on vaikeaa. Tämän olen totisesti huomannut, kun olen neljänä keväänä kahlannut tilinpäätöksen tavoite-/toteumataulukoita läpi. Varsinkin aluksi tuntui, että jotkut strategian toteutumisen mittarit ovat todella outoja valintoja. Toisaalta sitten tajusi, että ei ehkä ole kovin helppo löytää mittareita kaikkeen (kun ei puhuta nyt euroista). Miten mitataan vaikkapa hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä? Onko se vain pahoinvoinnin ja yksinäisyyden puuttumista? Kun mittaridata täytyy kerätä olemassaolevista kyselyistä, esimerkiksi valtakunnallisesta kouluterveyskyselystä, ollaan sen armoilla, mitä siellä kysytään. Tai kun joku kysely ei toteudukaan tai kysymyksiä on muutettu, jääkin yhtäkkiä jokin data kokonaan saamatta. Entä mikä on syy ja mikä seuraus? Vaarana on liiallinen yksinkertaistaminen, kun kyse on monimutkaisista yhteiskunnallisista prosesseista – esimerkiksi mitkä kaikki asiat vaikuttavat nuorten päihteidenkäyttöön. Huomaan, että pelkkä data antaa varsin vaillinaisia vastauksia – tarvitsisimme vielä tutkijoita analysoimaan sitä, jotta tietäisimme, etenemmekö aidosti strategian tavoittelemaan suuntaan. Tarkastuslautakunta ei sentään voi sellaiseen rooliin ryhtyä. Mutta on tässäkin hommassa ollut hyötyä siitä, että on tullut erilaisia tutkimuskursseja elämän aikana käytyä. Elinikäinen oppiminen kunniaan siis. 🙂
11. Vielä viimeisenä kohtana: Vasta valtuutettuna olen tajunnut, että todella monissa kunnissa painitaan aivan samojen asioiden kanssa. Kun seuraa somessa vihreitä valtuutettuja muilta paikkakunnilta (tätä muuten lämpimästi suosittelen!), huomaa, että hyvin samanlaisia asioita käsitellään muuallakin. Varsinkin täällä Itä-Suomessa suunnilleen saman kokoluokan kaupungeissa. Väestö vähenee ja ikääntyy, palveluverkkoa on karsittava, kuntatalous sukeltaa… Vaikka monen mielestä se onkin vain nykyisten valtuutettujen syytä, varsinkin, jos Puskaradiota tai kommenttiosioita lukee. Kyllä minä ainakin tunnen itseni kovin pieneksi ja voimattomaksi isojen yhteiskunnallisten muutosten pyörteissä. Toisaalta, jos ajattelisin, etten voisi tehdä yhtään mitään, tuskin olisin ollenkaan mukana politiikassa. Siinä tarvitaan sopivassa suhteessa armollisuutta itseä ja muita kohtaan sekä toisaalta uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa.
Toivottavasti pääsen toiselle kaudelle hyödyntämään näitä oppimiani asioita! Olen myös valmis auttamaan uusia ehdokkaita ja jakamaan oppejani muutenkin – aivan kuten muut ovat auttaneet minua. Ja samalla lupaan myös pitää mielen avoimena ja kuunnella myös uusien valtuutettujen ajatuksia. Politiikkakin on joukkuelaji!
Jos vielä jäi kysyttävää, laita ihmeessä viestiä – olen tavoitettavissa ihan vaalihuoneistojen sulkeutumiseen asti sunnuntaina. Ja ennen kaikkea: muista käydä äänestämässä ja ota kaverikin mukaan!
Ehdokaskuvani vuodelta 2017.